lauantai 19. tammikuuta 2013

Wanhojen tanssit

Yksi kaikkien aikojen toivotuimmista postausaiheista tässä blogissa on epäilemättä ollu mun vanhojen tanssit, ja erityisesti tietysti se itse vanhojentanssimekko. Nyt on sitten viimein aika toteuttaa nämä toiveet, sillä tänään kaappeja siivoillessani satuin löytämään jonkun iankaikkisen vanhan muistitikun, joka ihme kyllä sisälsi pari kuvaa mun vanhojenpäivältä!


Ta-ta-ta-ta ta-ta-ta-ta taneli...! taneli...!

Eli siinä se nyt on, mun ikioma prom dress, jonka mun rakas äiskä ompeli itse. En tiedä miksi lopulta päädyin mustaan pukuun, sillä vuosikaudet suunnittelin jotain vaaleenpunasta tai turkoosia prinsessaunelmaa, mutta näin jälkikäteen en voi kun todeta, että toi musta morsiussatiini tyllillä ja Swarovskin krstalleilla oli kyllä jotain ihan täydellistä. ♥

Mähän tanssin vanhat vuonna 2009 silloisen avopuolisoni Iiron kanssa, ja oli kyllä tosi kiva kokemus kaikkine etkoineen, tansseineen ja jatkoineen. Kuvassa näkyvä heebo ei siis ole mun virallinen tanssiparini, joten päätin käyttää tällästä pientä pohjois-korea-tyylistä sensuuria ihan vain siksi, että kaikki ei välttämättä halua pärstäkertoimiaan esille tänne blogiin.

Ja jos joku tansseja suunnitteleva nyt kaipaa jotain vinkkejä, niin sellaisen voisin antaa, että hyvät ja mukavat kengät on kyllä ihan ykköset - nimimerkillä upouusilla ja korkeilla stilettikorko-sandaleteilla tanssinut. Siinä kohtaa kun jalat vuosi verta viidestätoista kohtaa, ei paljon enää lohduttanu että "mutku ne on niin ihanat ja mustaa satiinia ja niissä on sentään strassejakin". Eikä ne ees jymäläytä näy tuolta mekon alta ja näytin hobitilta joka tapauksessa :D Kannatti investoida.

87 kommenttia :

  1. Ihana puku! Mulla oli kans aikoinaaan musta satiinipuku swarovskin timsuilla :) sun äitis on tosi taitava kun on tuollaisen puvun loihtinut :)

    -V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Hyvä valinta sullakin! ;)

      Poista
  2. Upee mekko!Missä lukiossa muuten olit?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pyynikin ammattioppilaitoksessa.

      Poista
  3. voi miten olet ollut kauniina kuten aina! :) ja mekko on BIIIIG LOVE <3

    VastaaPoista
  4. Sopii niin tunnelmaan kun avopuoliso kuuntelee tossa vieressä jotain tosi juhlavan ja eeppisen kuuloista elokuvamusaa (ei hajuakaan mistä leffasta). :D Mut todella tyylikäs puku, fiksu valinta tollanen ajaton väri, niin kuvat ns. kestää katselua vielä vuosien päästäkin, vaikka maku muuttuiskin vuosien varrella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha se tekee selvästi yhteistyötä mun kanssa kun valitsee taustamusatkin postausten mukaan :D
      Kiitos! :) Olet kyllä ihan oikeassa :)

      Poista
  5. Mulla oli vanhojentansseissa kirppikeltä löydetyt salsakengät n. 5cm koroilla ja kyllä myhäilin tyytyväisenä muiden tyttöjen vinkuessa kipeitä jalkojaan ;D

    Todella kaunis puku, voin kuvitella miten kauniisti nuo helman timantit välkehtivät tanssiessa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku! :D Mä vaan törmäsin niihin täydellisiin kenkiin ja ne oli pakko saada, koska ne oli täydelliset :D <3 Mutta toisaalta onhan ne vieläkin täydelliset ja käytössäkin jopa epämukavuudestaan huolimatta :D

      Kiitos :)

      Poista
  6. Oi miten kaunis olet ja ihana puku <3

    VastaaPoista
  7. Onkohan kyseien kuva pyynikin palloiluhallilta? :)

    VastaaPoista
  8. oletko ylioppilas? En tiennyt. Sano komein miespuolinen henkilö kavereistasi, jos villeä ei lasketa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No virallisesti en, kun en ole suorittanut tota amislukiota loppuun :) Mulla on Ylioppilaslautakunnan todistus vaan hyväksytysti suoritetuista kokeista, mutta sehän ei ole "virallinen" yo-todistus :D

      En lähde arvottamaan ystäviäni täällä ulkonäön mukaan mihinkään paremmuusjärjestykseen, en naisia enkä miehiä :)

      Poista
    2. Eli onko sulla yo-lakki, vai kuuluiko sellainen sun tutkintoon kun valmistuit? Ja hei vau tekisitkö postausta sun lakkiaisjuhlista? Myös sun valmistujaismekosta kiinnostais nähdä kuvia niin kuin tuosta upeesta wanhojen mekosta! T. Ano 2

      Poista
    3. Ei kun sen lakin saa vasta kun suorittaa ton koko koulun loppuun, ja multa siitä tosiaan puuttuu vielä vähän :)

      Poista
    4. meinaatko järkätä lakkiaiset sitten kun valmistut? :)

      Poista
  9. Ihana puku ja kampauskin näyttää todella nätiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Kampausta olen harmitellut kovasti jälkikäteen. Se oli kaunis ja taitavasti tehty, muttei sellainen, mitä hain :( Mutta oma vikani tietysti, kun en saanut annettua tekijälle tarpeeksi tarkkaa visiota.

      Poista
  10. Ihana puku! :) Mutta täytyy myöntää, että hieman yllätyin kun puku ei ollut vaaleanpunainen. ;)

    VastaaPoista
  11. Kaunis puku :) Itse tanssin omani ruskeassa (oi kyllä, ruskeassa) mekossa, joka oli itse ommeltu :D Ja kengissä oli jotku 3-5 cm korot :D Samaa tyyliä en ehkä tänä päivänä vetäisi, mutta sillon se oli ihan hyvä ratkaisu :D

    Ton sun pukus sitä vastoin pistäisin vaikka samantien päälle, se on tosi upea :) Arvostan aika korkeelle kaikkia niitä jotka osaa/jaksaa tehdä itse puvun, siinä on kumminkin sen verran ompelua :) Äitis on taitava käsistään, ja päätellen sun neulomispostauksista, on se sullekin periytynyt ;) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niin ne tyylit usein muuttuu vuosien varrella :D Mä olen todella tyytyväinen tohon pukuuni, mutta jos nyt tanssisin vanhat, valitsisin kuitenkin sen vaaleenpunasen prinsessaunelmahörhelön :D

      Joo mun äiti on tekstiilitaiteilija, jonka tekemiä pukuja on nähty jopa linnanjuhlissa, niin meillä oli alusta alkaen selvää että se tekee myös mun puvun :) Oon ylpeä mamista ♥

      Poista
  12. Voi vitsi miten kiva postaus Opri! Tykkään paljon tuote esittely postauksistasi, mutta pakko sanoa että nämä postaukset mitkä kertoo enemmän sinusta on aivan huikeita:) Olisi kiva jos tekisit joskus postauksen jossa olisi kuvia sinusta lapsena ja teini-ikäisestä Oprista:) odotan innolla jo kysymyspostauksen vastauksia, olet IHANA!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja ihanaa että tykkäät! :) <3
      Mulla ei ole teini-iältä juuri mitään kuvia jäljellä, kun osa meni koneen hajotessa ja loputkin jäi erotessa exän koneelle, joten tollasta postausta on vähän mahdoton toteuttaa. Lapsuuskuvia tietysti löytyy, ja itseasiassa tolta postauksessakin mainitulta muistitikulta löytyi muutama ihan hauska kuva parin vuoden takaa, joten vaikka ne nyt ei mitään virallisia teini-iän kuvia olekaan, niistä voisi ehkä koota jotain.

      Poista
    2. eikö sulla esim ole vanhaa jotain galleria,kuvaketta tms josta ottaa kuvia??

      Poista
    3. Molempiin löytyy tunnukset mutta siellä ei ole tallella juuri mitään kuvia.

      Poista
  13. Kuka tanssii vanhat MUSTASSA puvussa ???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kyllä niitä mustia pukuja näkee aika usein! Mitä ihmeellistä mustassa mekossa on?
      Tuo mekko on minun mielestäni aivan ihana!♥ (:
      Sopii sulle opri ihan täydellisesti! :)

      Poista
    2. Monikin. Mun mielestä vaan kivaa vaihtelua niihin pinkkeihin kermakakkuihin! :)

      Poista
    3. mietin samaa, mutta ihan hieno puku ei siinä mitään :)

      Poista
    4. Minä, enkä oo hetkeäkään katunut :)

      Poista
    5. ja minä ! kimmallus on vaa nii paljon hienompaa mustassa puvussa :) ja ompa upee mekko !

      Poista
    6. Minä tanssin valkoisessa puvussa, jossa oli mustia yksityiskohtia :)

      Poista
  14. aika moni :D? eihän vanhoihin ole mitään värikoodia !

    VastaaPoista
  15. En muista tota teijän vanhojen tanssipäivää,mutta muistan kyllä kuinka huolissas olit, että saatko sen sankarin penkkareista ajoissa tanssiin.. Toi sun mekko on ollut kyllä ihanan bling bling! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaha tiedätkö meinasin antaa tähän myös toisen vinkin, nimittäin sellasen että älä valitse pariksi sellaista, jolla on edeltävänä päivänä penkkarit - varsinkaan jos se pari sattuu olemaan samanlainen bilesankari kun tää mun :D

      Mutta joo, loppu hyvin kaikki hyvin, ei ollu mun pari ainoa joka otti tanssien välillä "vähän lepoa" siellä takahuoneessa, kun paino dagen efterit niin pahasti päälle :D

      Poista
    2. TOsta penkkareissa olleesta parista tuli mieleen oma pari <3

      Mulla oli alunperin tarkoitus tanssia wanhat hyvän ystäbän (ja silloisen kovan ihastuksen) kanssa, ja harjoiteltiinkin aina tammikuulle asti, kunnes herra ilmoittikin, ettei tanssikaan. Hiihtokisat oli kuulemma tärkeämmät. Alle kuukautta ennen tansseja jouduin siis etsimään uuden parin, ja yksi abi suostui <3 Hankki frakin ja kaikki, vaikka suurin osa meidän pojista tanssi ihan vaan peruspuvuissa. Tää mun pari olikin ainoa abi meidän tansseissa.

      Poista
    3. No mutta onneksi sullakin meni kaikki sitten lopulta hyvin! :)

      Poista
  16. Mä olin ihan varma otsikon nähdessäni että sieltä tulee joku vaaleanpunainen mekko, mut hitto vie toi musta väri näyttää itseasiassa hemmetin elegantilta ja tyylikkäältä! Itekin oisin varmaan tommoseen päätynyt jos oisin wanhat aikoinaan tanssinut :)

    P.S. Jännä miten samalta näytät vielä näin monen vuoden jälkeen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :)

      Itseasiassa kaikki sanoo että oon muuttunut ihan kauheasti, mutta jostain syystä just tossa kuvassa näytän hyvinkin samalta kuin nyt :D

      Poista
  17. Näyttää iha sika hyvältä toi mekko päälläs ! :) Niin kaunis <3 !

    VastaaPoista
  18. Voi että, miten kaunis mekko! :) Jotenkin tuollainen kivan yksinkertainen, mutta silti niin näyttävä! Itse kun pelkän amiksen oon käynyt, niin tulee sellainen "epäreilua"-fiilis, ku meillä ei mitään prinsessapäivää ollut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Mulla oli joskus vähän samat fiilikset kun olisin kovasti halunnu RUK:in tanssiaisiin, mut partneri vaan puuttu :D:D

      Poista
  19. Ihana puku! Wanhojentanssit ja se päivä kuuluu kokonaisuudessaan mun elämän parhaimpiin muistoihin, vaikka mun puku ei kyllä ollut mikään erityisen hieno :D Kengät mulla kyllä oli tosi mukavat! Suosittelisin sellasia, mitkä on sisältä nahkaa, koska ne on mukavimmat. Ja kantsii käyttää niitä jo harjotuksissa tai muuten vaan käppäillä niillä kotona, et on jo vähän muotoutunu. Tai sit huomaa et ne tuntuu ihan kauheilta ja ehtii viel ostaa jotkut toiset :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Joo oot kyllä ihan oikeassa :) Ja harvoin ne sieltä helman alta hirveesti näkyy, eli ei niiden tarvii olla mitkään niin erikoiset :D

      Poista
  20. Ihana mekko <3 Itse tein sellasen mokan, että en käynyt pienennyttämässä mekkoani, vaikka olin laihtunut. Mekko oli tietenkin olkaimeton, joten saimme kavaljeerini kanssa keskittää kaiken energiamme estääksemme vilauttelun :D


    XX
    MI MI MENDINE, blogi muodista, trendeistä ja inspiraatiosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Voi se on kamalaa kun mekko valuu! :(

      Poista
  21. Oliko sulla tohon kampaukseen jonkinlaista mallikuvaa tai onko sulla tuosta kampauksestasi parempaa kuvaa? :) itse tanssin nyt vanhat ja kampauksesi on aivan ihana, kuva tuollaisesta olisi juuri sitä mitä kampaajalle näytettäväksi haen...:) netistä kun ei toista yhtä hienoa ole löytynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu, eikä ikävä kyllä oo parempia kuviakaan :( Mutta kiitos kovasti! :)

      Poista
  22. no huhhuh, kuinka monta avopuolisoa pitää hankkia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä nyt joku kahdeksan vähintään olis hyvä olla, että saa aikaan kunnon haaremin.

      Poista
    2. Opri Oot paras!:D

      Poista
    3. Tosi parasta iskeä elämän rakkauksia kaikista vastaantulijoista. Kihlaus on lupaus avioliitosta, ei yhteisistä vanhojen tansseista ja Bad Bromance Romanceista

      Poista
    4. Mahdoitko nyt lähettää viestisi väärään osoitteeseen tai osoittaa sen väärälle ihmiselle?

      Minä kun en ole tanssinut vanhojen tansseja kihlattuni kanssa - saati sitten harrastanut bromanceja, nainen kun olen :)

      Poista
    5. Mistä näitä katkeroituneita ihmisiä riittää? :D Eikö teillä todella ole lauantai-iltana parempaa tekemistä kun käydä valittamassa ja nillittämässä toisten blogeissa? :D

      Poista
  23. en tajunnu tota ta ta ta taneli-juttua? :D mitä hittoo hahah, joku inside-läppä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postauksen kuvassa tanssitaan kikapo-nimistä tanssia, ja jostain syystä meidän peruskoulun liikunnan tunneilla sitä opetettiin hokemalla tahdissa ja kikapon melodialla ääneen "ta-ta-ta-ta ta-ta-ta-ta TANELI! TANELI!" :D

      Poista
    2. Ahahahah hajosin :D taneli <3

      Poista
    3. Mä itseasiassa ihan googlettelin et menis varmasti oikein, et onks se cicapo, cicapoo, cickapo vai kikapo, ettei kellään olis valittamista :D

      Päädyin tähän suomalaiseen kirjotusasuun tämän tanssi.net -sivuston (http://www.tanssi.net/fi/vanhat/kikapo.html) perusteella :D

      Poista
  24. Sanoisin noista kengistä sen verran, että matalakorkoiset, hyvin istuvat kenkulit, jotka pysyvät myös jalassa!!

    Meillä vanhat tanssivat tanssinsa myös koko koululle (ykköset + yläastelaiset).Yksi yleisimmistä virheistä oli se, että oli liian suuri olkaimeton mekko, jota sitten kiskottiin koko ajan ylöspäin. Taisipa joku joskus vilautella rintsikoitaan koko yleisölle. Mutta noista kengistä muistan sen, että joku tanssi joskus ballerinoilla. Tanssin pyörteissä kenkä irtosi jalasta, ja joku takana tuleva vahingossa osui tuohon kyseiseen kenkään singoten sen viisi metriä eteenpäin. Sitten joku urpo törmäs taas siihen kenkään ja se lens vielä pari metriä sivummalle... Tyttöraukka tanssi sitten lopputanssin ilman kenkää ja biisin päätyttyä alkoi sitten se kadonneen kengän metsästys...:DD

    Vinkkinä vanhoille (jos kukaan näitä kommentteja edes lukee), niin suosittelisin sitten niitä stay uppeja sukkahousujen sijaan.

    Oprille: Peruskaunis mekko! Tuollaisessa olisin itsekin voinut tanssia! Vaikka pakko myöntää, että odotin postauksen otsikon nähtyäni tyllistä vaaleanpunaista kermakakku-unelmaa:D.

    - Kipsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi raukka kenkätyttö :(

      Kiitos kovasti :)

      Poista
  25. Voisitko lähiaikoina tehdä ruokapäiväkirjapostauksen vaikka yhdeltä päivältä?? Olis niiiiiin mun postaustoive!! Ja varmaa muidenkin :D Pliiisss..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti toivottu aihe, mutta enpä tiedä... Tän lukijakunnan tuntien siitä tulee vaan tappelu ja kauhee valitus, ihan sama mitä se sisältää :D

      Mut harkitsen :)

      Poista
  26. Heips, itsellä on vanhojen tanssit edessä ens kuussa!
    Itsellä on mekko johon saa olkaimet, ja tässä nyt mietinkin että kannataisikohan ne laittaa tanssejen ajaksi? Ja ottaa sitten vaikka kuviin pois (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä suosittelisin kyllä niitä olkaimia, helpottaa paljon kun ei tarvii stressaa mekon putoamista, jos on yhtään vaarana että se valuu.

      Poista
  27. Oisko sulla kuvia sun penkkareista, tai jollain sun kaverilla ? Tai mikskä pukeuduit ? :)

    VastaaPoista
  28. ihana blogi :) yks kysymys: käytätkö gt:n topeissa, niissä perustopeissa xs vai s kokoa? :)

    VastaaPoista
  29. Upea puku! :) huomaa kauempaakin, että ammattilaisen tekemä :) oletko miettinyt, että äitisi tekisi sulle myös hääpuvun? Mä oon miettinyt, että miks jotkut haluu tanssijaisasuks sellasen vanhan, 1800 luvun tyylisen.. Pakottaakohan vanhemmat..
    -Nora-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi jotkut haluavat sellasen vanhan, 1800-luvun tyylisen mekon, koska SE ON SE POINTTI - pukeutua vanhaan. Alkuperäisesti wanhojen päivään pukeuduttiin mm. isovanhempien ullakolta löytyneisiin rytkyihin.

      Poista
    2. Kiitos kehuista!

      Ne 1800-luvun vanhanaikaset puvut on tosiaan se alkuperänen tarkotus, ja mä ainakin arvostan suuresti niitä jotka tätä perinnettä pitävät yllä!

      Muistan kun aikanaan steinerkoulussa KAIKILLA oli sellaset vanhanaikaset puvut eikä mitään moderneja iltapukuja, ja hitto se oli hienon näköistä!

      Poista
  30. heei Opri voisit tehä penkkareistaki postauksen, mimmone puku sulla sillo oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tehnyt jo, pistäpä blogin hakuun "penkkarit" niin pitäs löytyä... :)

      Poista