perjantai 21. joulukuuta 2012

Superkivoja löytöjä

Puuh kun tuntuu että vuorokaudesta loppuu tunnit kesken! Lupailin teille tätä ostospostausta jo toissapäivälle, mutta aikataulujen muututtua en sitten ehtinytkään edes aloittaa. Nyt niitä alennusmyyntilöytöjä olis kuitenkin viimein tiedossa!


H&M, 15e

Bongasin tän vaaleenpunasen ja kimaltavan jättiläispooloneuleen jo H&M:n viimesyksyn kuvastosta, mutta jätin sitten syystä tai toisesta kuitenkin tilaamatta. Ja hyvä että jätin, nyt tää lähti mukaan viidellätoista eurolla! Eikä haittaa yhtään, että näytän kuulemma Mymmeliltä tää päällä.


H&M, 20e

Maailman ihanin karvatupsuneuletakki! ♥ Ostin vuosi sitten tälläsen beigenä, ja kiljuin riemusta kun löysin tän valkosen version. Molemmat kuuluu ehdottomasti mun lempparineuleisiin.


Seppälä, 1,5e ja Only, 12,95e

Kattelin tota vaaleenpunasta pipoa jo viimevuonna Seppälässä, ja jäi vähän harmittamaan etten sillon ostanut. Toisaalta voi taas ajatella että onneksi en, koska nyt sen sai puoli-ilmaiseksi :D Onlyn pipo taas ei oo alelöytö, mutta niin i-ha-na, että oli pakko ostaa. Oon ihaillu jo pitkään HPI of Swedenin pipoja, mutten halua käyttää aitoja turkiksia, ja nyt löyty vihdoin vastaava pipo, joka näyttää oikeesti hyvältä.


H&M, 5e


H&M, 15e

Jihuuuu, oon himoinnu tällästä turkislaukkua iät ja ajat, ja nyt raaskin viimein ostaa sen, kun hintaa oli vain 15 euroa. Saas nähdä osaako tätä yhdistää mihinkään...


Gina Tricot, 3,95e



H&M

Okei, tunnustetaan, ei ollut alennuksessa tämäkään. Mutta oon vähän kaipaillu uutta rannekorua, kun tuntuu että käytän aina niitä samoja, ja tää oli erityisen kiva :)


Europehouse, 2e

Ja sitten yksi vähän vanhempi löytö, nimittäin ehkä maailman söpöin ja raukoin rusettivyö. Europehousesta tekee välillä älyttömiä löytöjä, vaikka ei ehkä heti uskois, eli kannattaa käydä tsekkaamassa!

Ja tähän loppuun mun täytyy vähän ihmetellä sellaisia lukijoita, jotka väittää täällä mun shoppailevan joka päivä. Siis mistä te ootte saanu sellasen käsityksen, kun mä en ensinnäkään postaa joka päivä, ja kun postaan, niin jokaisessa postauksessa ei todellakaan kerrota uusista ostoksista? Ihan päästänne keksitte?

Sellasia löytöjä tällä kertaa. Kivaa perjantai-iltaa kaikille!

68 kommenttia :

  1. oi opri, ihania nää kaikki ostokset! :-)
    itekki himonnu just noita karvatupsuneule juttuja,ja sit tollasii isoja ihania neuleita ! :-) paljonko toi hm kultanen käsikorusydeemi makso ? näyttää iiiiiihan himo kivalt,ois jees tietää tost hinta :)

    OPRI OOT PARAS JA POSTAAT IHANAN USEIN ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) En muista yhtään sen hintaa, siksi sitä ei mainittu tossa :)

      Poista
  2. Ihania kaikki, varsinki toi h&m koru. :)

    VastaaPoista
  3. Voitko tehdä postauksen, mitä ostit Villelle lahjaksi, vaikka sitten joulun jälkeen? Olisi mielenkinntoista. Ja tottakai myös siitä, mitä sait häneltä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kysyä onko se sille ihan ok :)

      Poista
  4. ihania löytöjä! siis toi seppälän pipo 1,50€?!?! piti monta kertaa tarkistaa, et katoinkohan oikein :D olis tosi kiva tai itse asiassa toivoisin että tekisit postauksen sun vaatteista :D esim. yhessä postauksessa esittelisit mekot ja seuraavassa vaikka kaikki sun neuleet ja jne.. Tiedän et siinä taitaa olla aika kova homma, mut mut mut ku sulla on niiiin ihanan näkösiä vaatteita kun kattoo niitä sun vaatehuonekuvia :)<3 varsinkin ne mekot!<3 olis niin kiva jos tekisit edes niistä postauksen! :)

    Ps. Oon lukenu sun koko blogin läpi varmaan miljoona kertaa :D aina ku pääsen uusimpaan postaukseen niin eiku alusta vuoteen 2011 tammikuu :) sulla on yksinkertaisesti niin hyvä blogi! OOT IHANA<3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo kävi hyvä tuuri :D

      Mulla on niin paljon vaatteita että en kyllä varmaan rupee tekemään niistä kaikista postausta... mekoista voi harkita tekeväni :) Tai ainakin lempparimekoista :D

      Kiitos :)

      Poista
  5. Sulla on kyllä oikeesti hyvä tyylitaju ja kauniita vaatteita sekä asusteita. Mut mua ihmetyttää aina miten sulla riittää varat yms noin paljoon shoppailuun, kun sulla on oikeestikkin jotkut hyvin kalliita. tää on siis vain mun mittapuun mukaan , jollekkin tuo voi olla oikeesti halpaa touhua ja shoppailu vähäistä ! mut oot opri ihana ja kaunis, hyvää joulunodotusta sulle ville ja haukulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :)

      Se on tosiaan suhteellinen käsite et mikä on paljon...

      Poista
  6. Mä en koskaan oo nähny missään tollasta vaalenpunasta pipoa ja oon himoinnu tollasta jo vuoden päivät! On epäreilua :/ Jos joskus haluut tosta luopua niin mä oon valmis ostamaan sen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh :( Mut hyvä tietää et sille löytyy sit uus koti jos kyllästyn :D

      Poista
  7. Eihän nyt kukaan shoppaile joka päivä =D Et sinäkään! Käsittääkseni sinäkin ostelet kerralla aina enemmän. Itse shoppailen kerran kuussa (palkkapäivän aikoihin) ja ihan runsaammin.. voihan niitä kertaostoksiakin jakaa moniin postauksiin ja esitellä niitä niin... menee hermo ihmisten typeryydelle kun aina pitää olla valittamassa.. kateellisten puhetta, oot täydellinen pus ;)

    VastaaPoista
  8. Ihania kaikki♥ Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  9. Kivoja löytöjä! :) Varsinkin toi rannekoru ja vaaleenpunanen pipo :P
    Hyvää joulua sulle <3

    http://kokemuksetkerata.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. ihme pissispipoja ton ikäisellä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkös mä nyt muutenkin oo pissis, joten nehän sopii vaan tyyliin? :)

      Poista
    2. jäätävää

      Poista
    3. Mä oon 31v.ja voisin hyvinkin ostaa tommisen bye-pipon ja juurikin ton värisenä.

      Poista
  11. Tosi kiva toi ginan kynsilakka ! ja toi turkislaukku on niiiiin ihana!kivoja ostoksia talvelle! oot sentään järkevä ja ostelet tarpeellisia ja ajankohtasia juttuja, nyt kun on tämmöset paukkupakkaset :) vois olla paljo tyhmempiäkin ostoksia, ja sitäpaitsi, eikös se jokaisen oma asia oo että mitä ostaa ja millon ostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! :)

      Tietysti liikaa ja turhaa shoppailua pitäisi välttää, jos eettiseltä kannalta mietitään, mutta mun shoppailu nyt ei oikeasti ole mitään jokapäiväistä tai edes jokaviikkoista :)

      Poista
  12. Onko europehouse euron kauppa? :o vai hääh? :D

    VastaaPoista
  13. Ihania ostoksia, noi neuleet on tosi nättejä :)

    VastaaPoista
  14. Ihan sika kiva blogi sulla kun vaikka osaatki pukeutua ja tiiät muodista nii teet sen halvalla eikä kaiken tarvihe olla guccin yms. Kivoja vaatteita ja tuo valkoinen pipo on ihana;)

    VastaaPoista
  15. löysin sust kuvan weheartit sivustolta ja aatteli ilmottaa jos et ite tienny:o
    http://weheartit.com/entry/46502349/via/lusciouseve

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siellä on niitä vaikka miten paljon...

      Poista
  16. Ihanii vaatteita! Miten Turussa ei oo noin ihania vaatteita? :o :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voisin pohtia ihan samaa, tääl suunnal on tosi huonot valikoimat :/

      Poista
    2. No höh, luulis että noissa ketjuliikkeissä olis sama valikoima kaikkialla :(

      Poista
  17. Miten sä löydätkin aina kaikkee ihanaa! Ois kiva jos tekisit joulun jälkeen postauksen siitä missä merkeissä sun joulu meni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)
      Joo mä teen pienen postauksen aiheesta :)

      Poista
  18. Hey Opri! I have some relatives living in Finland and I travel there almost every year. Could you recommend some finnish clothing/accessorie stores that are only in Finland? I would like to shop a lot of nice clothes and accessories that no one else has in Norway! The only store I know about is Seppola(?), but I was not quite a fan of the clothing there. It looked a bit cheap if you know what I mean :-)

    I am a girl at the same age as you and I like to think that I have quite same clothing style that you have. I like to watch pictures in your blog and I know a little bit finnish, of course there is google translate too ;-)

    Anyways, I would be really thankful if you could recommend some clothing stores that you like, and that is only in Finland (at least not in Norway or Sweden)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hey!
      I recommend you to go to Sunny's Fashion (http://sunnys.fi/) :) Hope you'll find something! :)

      Poista
    2. Oh, thanks, I'll check it out ;-)

      Poista
  19. Kivoja löytöjä kyllä :) voisitko/aiotko siis laittaa siitä ACO:n huulirasvasta kuvaa huulillasi, ennen ja jälkeen? Haluttais itsekkin käydä ostamassa, koska tykkään nudehuulista, mutta olisi kiva ensin nähdä miltä se näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo mä laitan kunhan pääsen reissusta kotiin :)

      Poista
  20. Ihania löytöjä, varsinki noi neuleet! Oon iteki ihastellu molempia noita kaupassa :)

    VastaaPoista
  21. Oot tehny aivan mahtavia löytöjä! Ihanaa joulua Opri!<3

    VastaaPoista
  22. Oot Opri ihanista ihanin, oli kuka mitä mieltä tahansa. <3

    VastaaPoista
  23. oii onko noita vöitä vieläki Europe Housella :o ostin just samanlaisen sieltä 1-2vuotta sitten, meni melkee heti rikki :< pitäs mennä ostaa sitte vissii uus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, siellä ei vissiin paljoo toi valikoima vaihdu :D Taattua Europehouse-laatua :D

      Poista
  24. En kyllä muista koska oisin käynyt Europehousessa viimeksi, oon löytänyt sieltä n. 10 vuotta sitten kivan laukun joka on edelleen tosi hyvässä kunnossa. Ehkä sitä pitää hieman rihkamakauppana, mutta kyllä sieltä on joskus tullut tehtyä kivoja löytöjäkin. Joskus tilailin sieltä vaikka mitä, mutta en enää hetkeen. Jyväskylässä oli Europehouse joskus, mutta se loppui sieltä. Tampereella ja Ideaparkissa on tullut toisinaan käytyä.

    Tänään tulee ehkä mentyä shoppailemaan Kempeleen Zeppeliniin tai Ouluun, kun oon kotiseudulla joulua viettämässä. On vaan ihan varmasti muutenkin törkeenä porukkaa liikkeellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiva kuulla että joku sieltä ostettu on todella kestänykin! :) Siis joo, se on pakko aina kiertää kun Ideaparkissa käy, välillä sieltä tosiaan löytää kaikenlaista kivaa :)

      Poista
  25. Ihania alelöytöjä oot tehnyt :)! Kivaa ja rauhallista joulua <3!

    VastaaPoista
  26. oijoiii toi hennesin musta hame, oon himoinnu jo pitkään tollasta mutta pinkkinä! :) sattuko silmään et semmonenki ois siellä kaupassa ollu? : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm jotain värikkäitä oli, mutten kyllä muista oliko just pinkkiä :)

      Poista
    2. juu, kävinki jo hakee ton viininpunasena ;)

      Poista
  27. Ihania löytöjä! Alesta löydetyt on musta aina parhaita (;

    Tuo neuletakkinon mun lemppari, ja rannekoru on myös tosi nätti!

    Hyvää jouluu! (:

    www.littlesisfashion.blogspot.com

    VastaaPoista
  28. HUOH ! Mitä sitte vaikka opri shoppailiski joka päivä... Kenelle se on ongelma?!

    Ihania ostoksia :))

    VastaaPoista
  29. Voisitko käyttää tuota ensimmäistä neuletta myös harmaana ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itseasiassa pohdin pitkään ton vaaleenpunasen ja sen harmaan välillä, mutta vaaleenpunanen vei voiton kun se kimaltaa :D

      Poista
  30. voitko näyttää miltä toi vaaleenpunane neule näyttää päällä ku mä kattelin tollasta h&m :s mut en sit jaksanu kokeilla ni se jäi kauppaa :D ni ois kiva nähä milt se suurinpiirtei sit päällä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täytyy laittaa se päälle joku päivä :) Täytyy kyl sanoa et se on aika pöllön näkönen kun se on niin iso :D se on oversized gone overOVERsized :D

      Poista
  31. Ei hitto oon hipeltäny tollasta turkislaukkua henkkamaukalla vaikka kui useesti :D Mutta en uskalla sitä ostaa koska en todellakaa tiedä minkä kans sitä käyttäis! Tosin oon tullu siihen pisteeseen että ostan sen sitte vaikka koristeeks jos en muuten käytä! On se niin upee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tiedätkö mä JUST hipelsin sitä tossa sohvalla, ja mietin että minkähän kanssa voisin sen laittaa :D Ja että haluaisin käyttää sitä huomenna, mutta en tiedä mitä se sanoo sateesta :D On se, tykkään ihan sikana!

      Poista
    2. Laita heti sitten asukuvaa, että miten olet saanut tuon laukun yhdistettyä, täällä toinen, joka odottaa mielenkiinnolla ja miettii laukun ostoa ! :D

      Poista